Uuvin veneilykohteet muodostavat kattavan verkoston Uudenmaan edustalla. Osaan satamista voi rantautua isommillakin paateilla, toisille pääsee vain pienemmillä purkeilla. Rantautumista helpottavat kunkin virkistysalueen nettisivuilla ladattavissa olevat veneilykartat. Alla on esitelty muutama alue, joista voi aloittaa Uuvin merikohteisiin tutustumisen.
Kesän veneilykaudesta voi koronaviruksesta johtuvien rajoitustoimien takia ennustaa tulevan suositun. Varautuminen siihen, että laitureihin tai poijuihin ei mahdu, on hyvä pitää mielessä. Suosituimpia satamia kannattaa välttää ja valita retken kohteeksi syrjäisempiä saaria. Kanssavesilläliikkujiin on pidettävä turvavälit ja hygieniasta tulee huolehtia niin tulipaikoilla, käymälöissä kuin laitureillakin.
Saarissa pätevät samat säännöt kuin maissakin. Tulen saa tehdä vain kartassa osoitetulle, maastoon rakennetulle tulipaikalle ja klapit nuotioon saa ottaa vain puuvajasta. Koirakaverit ovat tervetulleita Uuvin saariin, mutta niiden tulee olla kytkettyinä. Saarten luonto on monin paikoin hyvin herkkää ja niissä pesii siivekkäitä, jotka säikähtävät ympäriinsä juoksentelevia karvakuonoja.
Monen sataman Lillfjärden
Kolmesta saaresta koostuva Lillfjärdenin virkistysalue toivottaa tervetulleeksi niin melojat kuin veneilijät. Uuvin alue Hästössä tarjoaa leppeää maastoa laiturilta tulipaikalle sekä pienen hiekkarannan, josta sopii pulahtaa veteen vilvoittelemaan. Fallholmen on saarista kallioisin, mutta sieltä löytyy myös oivia telttapaikkoja yöpymistä suunnitteleville retkeilijöille. Hamnholmen on Lillfjärdenin saarista suurin, ja siellä jaloitellessa voi nauttia sammalmetsän syleilystä. Kaikilla Lillfjärdenin alueen saarilla on myös taukopaikat tulentekomahdollisuuksineen, eli valinnanvaraa löytyy, jos jonkun saaren rantautumispaikat ovat jo varatut.
Ikiaikainen Bockhamn
Laguunimainen Bockhamn vilahtaa kiireisen veneilijän katseen ohi, sillä salmen suu on yllättävän kapea. Jo viikinkien arvellaan käyttäneen Bockhamnia matkoillaan ja sen uskoo nähdessään, kuinka hieno luonnonsatama onkaan kyseessä. Rantautumista alueelle helpottavat laiturit molemmilla puolella laguunia. Kummaltakin rannalta löytyvät myös infotaulut, tulipaikat, puuvajat ja käymälät.
Kolme kaverusta: Brokholmen, Bredholmen ja Norra Sandö
Nämä kolme kaverusta Pellingin edustalla ovat mainiota retkikohteita kaikki. Jos yhden rantautumispaikat ovat täynnä, ei seuraavaan saareen ole pitkä matka. Brokholmen hurmaa kävijänsä järkälemäisillä kivillä ja upealla hiekkarannalla. Saaressa on laituri, joten rantautuminen on helppoa. Bredholmen taas kätkee sisälleen aarniomaista kuusikkoa, jossa sammalvuoteelle nukkumaan käyneet puunrungot kuiskailevat menneistä ajoista. Norra Sandön kapealle harjusaarelle saavuttaessa tuntuu, kuin olisi juuri rantautunut kirjaklassikoiden seikkailusaarelle, jonka rantahietikolle on saattanut huuhtoutua vaikka aarrearkku. Kaikissa kolmessa saaressa on yksi tai useampia tulipaikkoja sekä käymälöitä.
Luontosaari Stora Brändö
Stora Brändön luontotornista avautuu merimaisema, josta kevätaikaan ei vipinää puutu. Tornista voi tarkkailla lintujen pesäpuuhia rannoilla ja luodoilla edessä levittäytyvällä linnustonsuojelualueella. Luontotornin löytää saaren eteläosasta seuraamalla saaren ympäri kiertävää kalliolla ja korpikuusikossa puikkelehtivaa polkua. Stora Brändössä on kaksi tulipaikkaa, joista toinen palvelee heti laiturin vieressä. Pohjoisemman tulipaikan lähettyviltä löytää teltalle monta hyvää kohtaa jo kadonneen kalastajantorpan pihapiiristä.
Hiekkarantainen Stora Fagerö
Muodoltaan sydäntä muistuttava Stora Fagerö hurmaa kävijänsä koko pohjoisen kärjen kiertävällä hiekkarannalla. Hietikolle on helppo rantautua kajakilla ja piknikviltin saa levitettyä merimaiseman äärelle tuossa tuokiossa. Rantautuminen onnistuu myös alueen laituriin, ja eväiden lämmitykseen voi käyttää saaren tulipaikkaa. Hengähdyshetken lomassa voi seurata lokkien liitoa taivaalla tai aaltojen liikettä rantavedessä. Stora Fagerön saari hiekkarantoineen on arvokas luontoalue, joka kuuluu Natura-suojelualueverkostoon.
Löylyjen Byxholmen
Byxholmen sijaitsee aivan Tammisaaren kansallispuiston kupeessa upeissa merimaisemissa. Saaren vetovoimatekijöihin kuuluu myös sauna, jonka leppoisat löylyt sopivat niin melontaretkeen, kalareissuun kuin saarihyppelyyn. Sauna ja alueen muut palvelut, kuten tulipaikat sijaitsevat pääsaarella. Alueeseen kuuluu myös Lilla Byxholmen, jonka erottaa pääsaaresta vain kivenheiton levyinen salmi. Merimatka saareen, saunan löylyt ja ympäröivä luonto takaavat sen, että retken jälkeen tuntuu kuin olisi käynyt suuremmallakin matkalla.