Teksti: Tapio Lepikkö / Uuvi

Edellinen juttuni pohti reitin merkitystä ulkoilukokemuksessa. Pohdinnan kiteymänä oli, että reittiä suunniteltaessa mielessä tulisi pitää ajatus reitistä kokemuksen vahvana määrittäjänä, ikään kuin sen kehyksenä. Tällöin reitin suunnittelusta tulee – teknisen suunnittelutehtävän ohella – mitä suuremmassa määrin kokemuksen muotoilua.

Ajatusta voi avata pohtimalla esimerkiksi aiheeseen liittyvien sanojen etymologiaa: englannin kielessä virkistyksestä käytetään sanaa recreation – kirjaimellisesti re-creation eli uudelleen luominen, norjan kielessä puolestaan yksi keskeinen alan termi on iscenesettelse, jonka voi suomentaa lähinnä lavastukseksi. Meillä vastaavan merkityssisällön käsitteitä ei ole, mutta teknisluonteisen palveluvarustuksesta puhumisen sijaan voisimme virkistyskäytössä puhua nykyistä enemmän vaikkapa tunnelmasta ja vaikutelmasta – erinomaisia käsitteitä, jotka osuvat merkitykseltään juuri asian ytimeen. Samalla voi huomata, miten monet asiat itse asiassa vaikuttavat kokemuksen syntymiseen, ja millaisia sanoja tarvitaan tavoittamaan, kuvaamaan ja käsittelemään sitä.

Otan esille muutamia esimerkkejä. Rytmi on ennestään tuttu käsite liikunnan kentässä, ja hyvin relevantti myös luonnon virkistyskäytössä muun muassa sekä liikkeessä että visuaalisessa kokemuksessa. Liikkeen kautta ajateltuna hyvän rytmin avulla voi syntyä hyvä flow – käsite on viime vuosina omaksuttu erityisesti maastopyöräilyn kontekstiin tarkoittamaan lähinnä fyysisiltä ominaisuuksiltaan tietyntyyppistä reittiä. Tämä alun perin kokemuksen tutkimuksen käsite liittyy mistä tahansa tekemisestä kumpuavaan ”mukaansatempaavaan” kokemukseen.

Leikkisyys taas liittyy paitsi rytmiin ja flowhun, myös visuaaliseen kokemukseen luonnon epäsäännöllisistä ja sattumanvaraisista muodoista, eräänlaisena vastinparina ihmisen luomalle suoraviivaiselle ympäristölle. Jännite ja ankkuroituminen liittyvät vahvasti visuaaliseen kokemukseen. Harmonian kokemus käsitteenä puolestaan kokoaa yhteen monet luonnon virkistyskäytön kontekstissa saatavan kokemuksen elementit. Kokemus harmoniasta voi syntyä, kun edellä mainitut osatekijät sekä muun muassa koettu turvallisuus ovat yksilön näkökulmasta kohdallaan.

Kokemuksen muotoilu ei ole siis yksiselitteinen juttu. Oman näkemykseni mukaan reitin (tai muunkin luonnon virkistyskäytön) suunnittelu on yhdistelmä monien eri alojen asioita: visuaalista ja spatiaalista hahmottamista, estetiikkaa, käyttäytymistieteitä ja psykologiaa. Välttämätöntä on myös kulttuurinen ymmärrys sekä vahva käsitys käyttötarkoituksen vaatimuksista. Näiden lisäksi suunnitteluun tarvitaan myös teknistä tietämystä, eikä luonnontieteellinen osaaminenkaan taustalla ole pahasta.

Siksi hyvä reitti ei synny lätkimällä merkkejä ja viittoja minkä tahansa polun tai uran varteen – kun en olisi kovin varma peurojen tai muiden metsänelävien osaamisesta edellä mainituissa asioissa, tai että metsäkonekuskit olisivat niitä miettineet omia töitä tehdessään. Sen sijaan reitin tekeminen vaatii perusteellista ja ammattitaitoista suunnittelua ja toteutusta, koska vain siten sillä on edellytykset mahdollistaa vaikuttavat kokemukset. Ja juuri siitähän luonnon virkistyskäytössä on kyse!

Tapio Lepikkö (Master i idrett og friluftsliv, muotoilun opiskelija) toimii Uuvin toiminnanjohtajana ja organisaation johtamisen lisäksi hän tekee erilaisten reittien ja ulkoilun puitteiden suunnittelua. Tapiolle sydäntä lähellä ovat ulkoilun olosuhteiden edistäminen sekä luontoelämyksen ja käyntikokemuksen kehittäminen.