Teksti: Anne Rautiainen
Suomalaiset löytävät tiensä lähiluontoon. Niin se vain on. Sinne on helppo mennä, se on tuttua ja turvallista ja ennen kaikkea se mahtuu arkeen.
Lähivirkistyskerroista noin 30 % kohdistuu enintään 300 metrin päähän kotoa ja noin 85 % enintään kymmenen kilometrin päähän kotoa.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset nauttivat etenkin lähiluonnon kauniista maisemista ja luontokokemuksista. Tulee lähdettyä ihan vaan vaikka siksi, että on niin kivaa tai kaunista! Tähän on helppo samaistua. Luonto tarjoaa elämyksiä ihan joka säällä ja kaikkina vuodenaikoina.
Ensimmäinen kysymys kuuluukin:
Miten onnistumme turvaamaan ihmisten lähiympäristössä laadukkaita ja monimuotoisia luontoalueita?
Lähiluonnossa halutaan tehdä itselle tärkeitä asioita ja viettää merkityksellistä aikaa. Erilaisia ulkoilun motiiveja on paljon.
Suomalaisilla on keskimäärin 12 erilaista ulkoiluharrastusta. Joukkoon mahtuu monta tuttua juttua: kävely, uinti, pyöräily, marjastus, mökkeily ja luonnossa oleskelu tai maisemien ihailu ovat suosituimpia tapoja viettää aikaa luonnossa. Niitä harrastaa yli puolet 15–80-vuotiaista.
Ihan tavallinen kävely on suomalaisille kaikkein tärkein ulkoiluharrastus, 80 % ihmisistä käy kävelemässä.
Maastopyöräilyn harrastajamäärä on noussut; 25-44 -vuotiaista miehistä liki joka 5. maastopyöräilee, ja koko väestöstä osuus on 12%. Poluilla ja ulkoilureiteillä kulkiessa muutos näkyy selvästi. Pelkät prosentit muuttuvat paremmin konkretiaksi, kun ne laskee auki. Suomessa on noin 0,6 miljoonaa maastopyöräilijää ja heillä on yhteensä noin 10 miljoonaa maastopyöräilyn harrastuskertaa vuodessa. Lajin kasvuvauhti viimeisten 10 vuoden aikana tarkoittaa konkreettisesti sitä, että Suomeen on tullut 1 500 uutta maastopyöräilyn harrastajaa joka ikinen kuukausi. Se on paljon se, ja kehitys näyttää jatkuvan.
Sellaiset lajit kuin frisbeegolf (harrastajia noin 20 % aikuisista), maasto- ja polkujuoksu (harrastajia 18 %) ja SUP-lautailu (12 %) ovat lisänneet suosiotaan viimeisten 10 vuoden aikana. Uusia frisbeegolfkenttiä on rakennettu paljon ja SUP-lautailijat etsivät vapaita rantoja, joista päästä vesille.
Yhä useammat hakevat luonnosta hektisen arjen vastapainoksi rauhoittumista ja hiljaisuutta. Luontokuvaus ja lintujen tarkkailu ovat lisänneet suosiotaan.
Hiihtäjien määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa 10 % (eli noin 0,5 miljoonaa). Hiihtoa harrastaa nyt noin 30 % suomalaisista, kun 10 vuotta sitten hiihtäjiä oli 40 %. Talvella harrastettavien lajien kirjo on lisääntynyt, ja yhä enemmän kaivataan esimerkiksi talvikävelyreittejä. Usein ulkoilureitit vedetään kuitenkin talvella laduiksi tai sitten niitä ei kunnosteta lainkaan.
Väestö keskittyy taajamiin ja kaupunkeihin. Rakentaminen nakertaa lähivirkistysalueita pienemmiksi ja pienemmiksi. Samaan aikaan kasvavien taajamien lähellä olevien luontoalueiden virkistyskäyttöpaine kasvaa ja harrastettavien ulkoilulajien ja -tapojen kirjo lisääntyy.
Toinen kysymys kuuluukin:
Miten voisimme mahdollistaa lähiluonnon kestävän ulkoilukäytön mahdollisimman monien eri lajien harrastajille?
Nostan tarkasteluun vielä retkeilyn, jonka suosio on kasvanut. Vuonna 2020 päiväretkiä teki noin 37 % suomalaisista (noin 1,5 miljoonaa aikuista), kun vuonna 2000 retkeilijöiden määrä oli noin 23 %. Harrastajilla on keskimäärin 16,5 retkeilykäyntiä vuodessa. Se tekee 25 miljoonaa patikointikertaa Suomessa vuodessa.
Vuonna 2020 yöpymisen sisältävän patikoinnin tai erävaelluksen teki 12 % aikuisväestöstä (vuonna 2000 8 %). Yön yli patikalle suunnataan usein kauempana sijaitseville retkeilyalueille, isommille virkistysalueille ja kansallispuistoihin. Niiden vetovoimana ovat retkeilyä tukevat palvelut – on reittejä, tulipaikkoja ja viestintää yöpaikoista.
Kaikki eivät retkeillessään tavoittele varsinaista pitkää patikointia vain patikoinnin vuoksi, vaan ennemminkin olemista ja nauttimista luonnossa. Se voi tarkoittaa vaikkapa auringon kierron seuraamista ja yksinkertaisten asioiden äärelle pysähtymistä rauhakseen luonnossa oleskellen.
Luonnossa voi siis yöpyä myös ilman patikointia kodin tai mökin takapihalla tai vaikka siirtymällä lähistöllä hyvään yöpymispaikkaan lähelle rantaa tai muuta kaunista luontokohdetta. Tällä tavoin telttaillen tai laavussa yöpyi 14 % aikuisista (vuonna 2000 8 %).
Lähiluonnon merkitys kaikessa liikunnassa ja arjen henkireikänä korostui koronapandemian aikana.
On vaikeaa löytää kuntien lähikohteita, jotka mahdollistaisivat yöpymistä luonnossa (joissa olisi esim. tulipaikka ja kuivakäymälä) ja joissa olisi lisäksi luvallista yöpyä. Etenkin Uudellamaalla kysymykseen yöpymismahdollisuuksista Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistojen ulkopuolella törmää useasti.
Tästä seuraa kolmas kysymys:
Millaisilla rakenteilla voisimme mahdollistaa yönyliretkeilyä lähikohteissa ja miten voisimme tarjota paremmin tietoa paikoista, joissa voi retkeillä ja yöpyä luonnossa?
Tulevaisuutta haistelevat tuntosarvet pystyssä veikkaan, että avara ajattelu ja erilaisen virkistyskäytön yhteensovittaminen on tarpeen vielä nykyistäkin enemmän edessä olevina vuosina. Hyvä suunnittelu on tietysti sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden edellytys.
Lähde: Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi 3. Luke. Tutkimus koski 15 – 80-vuotiaita suomalaisia.
Anne on luonnonvirkistyskäytön syväosaaja, joka on tehnyt pitkään töitä ulkoilun ja luonnon virkistyskäytön vaikuttamisen ja edunvalvonnan parissa. Hän on opintovapaalla ja paneutuu tällä hetkellä luontopohjaiseen työnohjaukseen sekä ratkaisukeskeiseen valmennukseen. Annelle työssä on tärkeää uuden oppiminen ja yhdessä pohtiminen. Anne rakastaa maadoittaa itsensä metsässä mättäällä lojuen ja pilviä tiiraillen.
