Tietoa retkikohteesta

Huom! Virkistysalueen palveluvarustusta uusitaan. Alueelle tulee kaksi avotulipaikkaa penkkeineen, toinen nykyisen laiturin viereisen tulipaikan kohdalle ja toinen lähelle saaren pohjoiskärkeä. Alueelle rakennetaan myös puuvaja, joka sijoitetaan vanhan keittokatoksen laatan päälle. Kunnostustyöt valmistunevat kesäkuussa 2024. Lisää Stora Fagerön käytöstä ja hoidosta voi lukea alueen käyttö- ja hoitosuunnitelmasta vuodelta 2022.

Veneväylän läheisyydessä sijaitseva Stora Fagerö on vain 6 km päässä Inkoon satamasta. Stora Fageröhön pääsee parhaiten rantautumaan saaren pohjoiskärjen länsipuolelta, mistä löytyy laituri ja poijuja. Saari on kuin luotu melojille: rantautuminen on helppoa, telttapaikkoja löytyy runsaasti ja mukavuutta lisää vielä hyvä palveluvarustus.

Esteettömyys

Stora Fagerö pehmeine hiekkarantoineen ei ole esteetön kohde. Saaressa on kuitenkin tasaisia, leveitä ja helppokulkuisia polkuja hieman ylempänä hiekkarannasta. Esimerkiksi matka laiturilta keittokatokselle on lyhyt, ja yhtä askelmaa lukuun ottamatta tasainen.

Lisätietoa

Jo ammoisista ajoista lähtien Stora Fagerö on kuulunut kirkolle. Uuvi on vuokrannut saaren pohjoisosan luonnonkauniine hiekkarantoineen Inkoon seurakunnalta, joka omistaa edelleen suurimman osan saaresta. Saaressa toimii myös seurakunnan leirikeskus.

Luontoarvojensa vuoksi Stora Fagerö kuuluu Inkoon saariston Natura-suojelualueeseen.