Porvoon Emäsalossa sijaitseva Varlaxuddenin virkistysalue on kompaktista koostaan huolimatta varsin monipuolinen ympärivuotinen retkikohde. Kivikkoisilla ja kallioisilla rannoilla voi viettää kevätaamua muuttolintuja tarkkaillen, nauttia kiireettömästä eväsretkestä kesäaurinkoa palvoen, hämmästellä syysmyrskyjen voimaa tai ihailla talvisen taivaan värejä. Vuodenaikojen vaihdellessa ja illan sekä aamun hetkien vuorotellessa tarjolla on alati muuttuva maisema. Varlaxudden tarjoaa upean ympäristön esimerkiksi luontokuvaajille, lintuharrastajille ja kalastajille – ja näkyypä siellä ajoittain surffaajiakin nauttimassa aalloista. Alue on myös mukava pyöräretken kohde.
Eipä ihme, että Varlaxudden on suosittu ulkoilukohde, ja niinpä alueen palveluvarustusta on tarpeen lisätä. Varlaxuddenin pohjoisosaan rakennetaan uusi, esteettömien palveluiden alue, joten jatkossa Varlaxudden soveltuu retkikohteeksi elämäntilanteesta ja -vaiheesta riippumatta. Lisäksi alueen vanhoja tulipaikkoja ja pysäköintialuetta on uudistettu.
Esteettömät uudistukset
Varlaxuddenin esteettömien palveluiden rakentaminen alkoi kesällä 2022 ja työt ovat jo hyvällä mallilla. Alueen pohjoisosaan rakennetaan noin 350 metrin mittainen esteetön reitti, joka johtaa Emäsalontien varresta Fågelboetin niemeen. Fågelboet on tasainen kallioniemi, joka soveltuu luonnostaan helppoon liikkumiseen. Reitin varrelle sijoittuvat esteettömät puuvaja, kuivakäymälä sekä jätteiden lajittelu- ja kierrätyspiste.
Fågelboetin niemen lähelle rakennetaan esteettömyyskriteerit täyttävä tulipaikka. Sen yhteyteen rakennetaan kaksi katosta, jotka toimivat eväidensyöntipaikkana ja tarjoavat säänsuojaa.
Alueelle pystytetään myös infotaulu ja opasteet, jotka osoittavat palveluiden sijainnin, ohjaavat reiteille ja antavat toimintaohjeita alueen käyttäjille.
Pohjoisosa saa oman pysäköintialueensa, esteettömyys huomioiden.

Varlaxuddenin kehittämistoimet kuuluvat Esteetön Varlaxudden -hankkeeseen. Hanketta rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta ja rahoitus on myönnetty Leader-ryhmä Silmun kautta. Hankkeen toteuttamisaika jatkuu vuoden 2023 loppuun saakka.

