Oli kesän sää sateinen, lämmin, kylmä tai tuulinen — saunominen sopii siihen aina. Uuvin saarilta löytyy saunoja ympäri Uuttamaata mutta hyviä vaihtoehtoja on myös muita.

Suurin osa saunoista toimii itsepalveluperiaatteella. Saunojat ovat itse vastuussa saunojen viihtyisyydestä – eli siisteydestä. Pidetään niistä siis hyvää huolta!

Helposti lähestyttävä — Läntinen Neitsytsaari (Helsinki)

Läntinen Neitsytsaari sijaitsee kivenheiton päässä Vuosaaren Aurinkolahdesta ja saareen on helppo saapua kesällä liikennöivällä yhteysaluksella. Saaressa on lisäksi laiturit sekä veneilijöille että melojille. Saaren pienen puusaunan löylyissä lämmetessä voi katsella merimaisemaa ja vilvoitella sopii saunan terasilla. Löylyvettä saa saunassa olevasta hanasta ja klapeja saunan takaa. Saaren saunan voi varata käyttöönsä nettisivujen kautta kesäkaudella, ja käytöstä peritään pieni maksu. Tärkeintä täällä on muistaa oven avoinkoodi ulos mennessä, sillä ovi lukkiutuu automaattisesti.

Kooltaan pieni, sielultaan suuri — Pikku Leikosaari (Helsinki)

Hehtaarin kokoisen Pikku Leikosaaren lämmin sydän on sen pieni sauna. Saunan ovi käy tiuhaan kesäkaudella, ja sille onkin vuosien saatossa kertynyt paljon ystäviä. Ulkoa astutaan suoraan löylyhuoneeseen ja terassilta voi katsella ohikulkevia sekä saareen saapuvia veneitä, jotka voivat kiinnittäytyä saunan viereisiin kiinnityslenkkeihin ja poijuihin. Klapit kannattaa askarrella valmiiksi odotellessa omaa saunavuoroa, joka varataan paikan päällä saaressa saunavuorovihkoon. Sauna on auki koko vuoden. Täällä tärkeintä on muistaa tuoda mukanaan löylyvettä (sekä viedä se tyhjä kanisteri pois saarelta).

Kopparnäs-Störsvikin kuuma helmi — Stora Hälsö (Inkoo)

Kopparnäs-Störsvikin virkistysalueella on paljon tarjottavaa myös vesilläliikkujille. Ehdoton helmi on Stora Halsön sauna, jonka kuistilta varpaat ylettyvät melkein veteen. Kuivaamista ja vaatteiden vaihtoa helpottaa pieni pukuhuone. Klapivaja on aivan saunan vieressä mutta saunavuoroon kannattaa varautua omalla vedellä. Saunalla voi pumpata vettä saaren kaivosta mutta vesi ei yleensä riitä koko kesäksi. Saunavuoro varataan kirjaamalla tietonsa laitureiden viereisen puuvajan luona sijaitsevaan saunavuorovihkoon. Sauna on auki koko vuoden. Täällä tärkeintä on muistaa siistiä paikat saunan käytön yhteydessä.

Meriretken hengähdystauko — Byxholmen (Raasepori)

Byxholmenin saunassa voi hetkeksi unohtaa navigoinnin ja rentoutua kiukaan hohkatessa lämpöä. Poijut ja kiinnityslenkit ovat saunan kulman takana ja melojat voivat rantautua saunan edustalle tai saaren toiselle puolelle. Saunan kulmalla olevaan saunavuorovihkoon varataan oma vuoro, ja klapeja kannattaa askarrella ennen oman vuoron alkua saunan takaa löytyvästä halkopinosta. Sauna on auki koko vuoden. Saunan pesutilasta saa kaivovettä käsipumpulla ja tilavassa pukuhuoneessa on helppo kuivailla. Terassilta aukeaa maisema rantaan ja Tammisaaren kansallispuistoon. Täällä tärkeintä on siirtää omat vesikulkuneuvot saunan edustan rannalta sivuun ja muistaa, että saaren ranta on kaikkien vierailijoiden käytössä.

Valmiiksi lämpimät — Gölisnäs (Inkoo)

Gölisnäsin virkistysalueella on kaksi saunaa, iso ja pieni. Molemmat tarjoilevat oivat löylyt alueella vieraileville. Gölisnäsiin pääsee sekä maitse että meritse. Lossi kuljettaa maakravut saareen ja merikapteenit voivat kiinnittäytyä alueen laitureihin. Saunat ovat retkeilijöiden käytettävissä kesäkaudella sataman ollessa auki. Saunat varataan etukäteen alueen valvojalta ja niiden käytöstä peritään pieni maksu. Valvoja huolehtii saunan lämmityksestä, joten täällä pitää osata heittää vain löylyä ja käyttäytyä mukavasti kaikkia kohtaan.

Muista myös nämä!

Helsingin kaupunki lämmittää kolmena keskiviikkona heinäkuussa Malkasaaren saunaa, jonne pääsee saunomaan maksutta. Sauna lämpiää 9.7., 16.7. ja 23.7. kello 12–17. Kyseessä on non -stop -periaatteella toimiva sekasauna, joissa uima-asu on pakollinen. Lauteille mahtuu kerralla 6 henkilöä ja saunojilta toivotaan hyväntuulista vuorottelua, jotta kaikille riittää tilaa ja lämmin löylyhetki. Malkasaaressa on hyvä laituri veneilijöille, oiva ranta melojille ja saareen pääsee myös yhteysaluksella. Yhteysalus pysähtyy myös Kivisaaressa, jonka saunasta voi varata paikan yleiseltä saunavuorolta tai koko saunan omaan käyttöön.

Tallholmenin (Sipoo) itsepalvelusauna on kesäisin auki ja saaren kaikkien vierailijoiden käytössä. Saaren huvilaa ja toista saunaa voi vuokrata Vantaan kaupungilta.