Palakosken virkistysalueella on tehty uudistuksia, jotka alkavat olla valmiita. Uudistusten myötä alue tarjoaa yhä enemmän mahdollisuuksia eri tavoin luonnosta nauttiville ulkoilmaihmisille, erityisesti komeiden maisemien ja virtavesien ystäville.

Alueella on kaksi merkittyä reittiä. Palakoskenkierrosta pitkin kuljettaessa virkistysalueen monipuolinen luonto kalliolakineen, kivenlohkareineen, käppyrämäntyineen, koskineen ja järven rantoineen tulee tutuksi. Mummusalin näköalakalliolle on viitoitettu suora reitti pysäköintipaikalta. Suorinta reittiä pitkin ehtii työpäivänkin jälkeen ihailemaan auringon laskun värittämää maisemaa. Kumpaakin reittiä pitkin pääsee Palokosken rantaan, jossa talviaikaan voi tavata koskikaran.

Alueella olevat portaat uusittiin myös turvallisiksi ja Mummusalille asennettiin taukopenkit Palojokilaakson maiseman ihailua varten. Pysäköintialueelta löytyy ajantasainen infotaulu sekä käymälä.

Alue on hurmannut kävijänsä siinä määrin, että pysäköintialueen laajennukselle on jo tarvetta. Asia on vireillä ja laajennuksia tehdään pikimmiten. Viimeisessä tienristeyksessä tien kääntyessä Palakosken virkistysalueelle on väliaikainen pysäköintialue, joka on osoitettu P-kyltillä. Väliaikaiselta pysäköintialueelta on vielä 400 metriä reittien alkuun ja infotaulun, käymälän ja varsinaisen pysäköinnin luokse.

Palakoskella retkeilevien on varauduttava kylmiin eväisiin tai varustauduttava retkikeittimellä, sillä alueella ei ole tulipaikkaa eikä polttopuuhuoltoa. Loppukesästä eväskorin täytettä saa metsän antimista, joita Palakoskelta löytyy ainakin mustikoiden, juolukoiden ja suppilovahveroiden muodossa.