Kesä on ollut Uuvin alueilla työntäyteistä aikaa, ja virkistyskäyttöpalveluita on parannettu monilla kohteilla. Tässä pieni katsaus muutostöihin.

Kopparnäs-Störsvik(Inkoo/Siuntio)

Sandfjärdenissä on saatu valmiiksi uudet virkistyskäytön rakenteet ja reitit, opasteet sekä pysäköintipaikka. Lisäksi ranta-aluetta on maisemoitu ja siellä on tehty luonnonhoitotoimia. Alueella on päästy ensimmäisenä testaamaan Uuvin uuden rakennemalliston esteettömiä rakenteita, ja suurin osa Sandfjärdenin palveluista on nyt esteettömiä tai helppokulkuisia.

Ranta-alueella vierailijoita palvelevat uusi tulipaikka ja kaksi säältä suojaavaa katosta, puuvaja, ja kuivakäymälä. Parin sadan metrin päästä löytyy myös toinen tunnelmallinen tulipaikka. Sandfjärdenistä kohti Kopparnäsin eteläosien kalliorantoja lähtevän reitin alkuosa on linjattu kulkemaan entistä lähempänä rantaa, ja pienen puron ylitys sujuu mukavasti siltaa pitkin. Edettyään helppokulkuista reittiä noin kilometrin verran kulkija saapuu Brändöskatanin niemeen, johon on rakennettu uusi taukopaikka eli pöytä penkkeineen. Kiinnitysrenkaat helpottavat veneellä saapuvia.

Myös Sandvikenin tulipaikalla on uusittu rakenteet ja sinne on noussut uusi puuvaja, joka on vielä viimeistelyvaiheessa.

Kopparnäs-Störsvikiin tulee lähivuosina paljon uusia merkittyjä reittejä, joista ensimmäinen on juuri valmistunut Klobbackan kierros. Reitti on noin 3 km pituinen, ja sen viitoitus alkaa Klobbackantien ja Brändöskatanilta tulevan reitin risteyksestä.

Kopparnäs-Störsvikin saariston palvelut keskittyvät Stora Halsön saareen, jossa on rehkitty koko kuuman kesän uusien rakenteiden parissa. Nyt siellä on uudet laiturit, komeat katokset ja tulipaikka sekä kaksi puuvajaa. Saaressa voi entiseen tapaan nauttia ympäri vuoden myös saunan lämmöstä!

Varlaxudden (Porvoo)

Myös Varlaxuddenissa on päästy aloittamaan isompaa uudistusprojektia, jonka ensi töiksi meren äärellä sijaitseva, tuulien piiskaama tulipaikka on päivitetty uuteen. Seuraavaksi noin sata metriä Fågelboetin suuntaan tehdään uusi tulipaikka, ja sen viereen nousee myös katos, johon pääsee säältä suojaan.

Palakoski (Vihti)

Jos olet käynyt kostealla säällä reippailemassa Palakoskenkierroksen, olet luultavasti liukastellut mutaisella polulla pysäköintialueen läheisyydessä. Nyt ei enää tarvitse! Polkulinjaus on tehty uudestaan ja kestävöity kosteita kelejä ajatellen. Loppuvuoden aikana laajennetaan myös vanhaa pysäköintialuetta.

Sarvikallio (Tuusula)

Seittelinreittiä uusittiin keväällä, ja se kulkee nyt tien sijasta entistä enemmän metsän siimeksessä. Juurakkoinen polunpätkä ennen Sarvikallion lakea on kestävöity, joten se on entistä helppokulkuisempi. Alueelta löytyy myös uusi esteetön kuivakäymälä, joten rappuset eivät hädän yllättäessä enää häiritse.

Korpudden (Raasepori)

Korpuddenin virkistysalueelle johtava tie oli päässyt kuoppaiseen kuntoon, mutta syksyisten parannustöiden jälkeen alueelle on nyt huolettomampaa saapua autolla.

Gölisnäs (Inkoo)

Gölisnäsin kuivakäymälät on uusittu asianmukaisiksi, ja niiden välittömään läheisyyteen on saatu myös kunnollinen käsienpesupaikka.