Teksti: Kaisa Mikkola / Uuvi

Tiedolla johtaminen on nykyaikaa myös ulkoilu- ja retkeilyalueiden ylläpidossa. Kuitenkin yhä edelleen jossakin kohteissa toimivin tapa tarkkailla kävijävirtoja on ruutuvihko ja kynä. Toisessa ääripäässä kävijäseurantaa on tiedon louhiminen massadatasta.

Kävijäseuranta muodostuu kävijälaskennasta ja kävijätutkimuksista. Kävijälaskurit ovat vuosien saatossa kehittyneet ja useat alueiden ylläpitäjät hyödyntävät niitä työssään. Laitteiden avulla seurataan mm. kävijämäärien vaihtelua eri vuodenaikoina, reittien käyttöasteita ja palveluiden kehittämisen vaikutusta kävijämääriin. Yksinkertaisten, lasersäteen katkeamiseen perustuvien laitteiden lisäksi markkinoilla on laskureita, jotka erottelevat kävelijät ja pyöräilijät tai lapset ja aikuiset toisistaan sekä tarkempia, hahmontunnistukseen perustuvia laskureita.

Laskuria valittaessa on pohdittava, millaista tietoa halutaan kerätä sekä otettava huomioon kohteen realiteetit. Monimutkaisemmat, erottelevat ja etäluettavat laskurit vaativat toimiakseen verkkoyhteyden ja kuluttavat siksi enemmän virtaa kuin perinteiset karvalakkimallin laskurit, joiden lukema täytyy aika ajoin käydä itse tarkistamassa. Laitteen sijoittelulle on myös suotava perinpohjainen ajatus. Jos alueelle on yksi selkeä saapumisreitti, on laskentapaikan valinta helppoa. Saarikohteissa, joihin voidaan saapua joka ilmansuunnasta, on laskurin sijoittaminen huomattavasti vaikeampaa.

Laskuridatasta on monenlaista hyötyä: sen avulla voidaan todentaa toiminnan ja investointien vaikutuksia, vertailla alueiden suosiota ja saavutettavuutta, aikatauluttaa huoltotoimia ja ennakoida ruuhkahuippuja. Todellista ymmärrystä alueiden käytöstä kuitenkin saadaan vasta, kun raaka numerodata yhdistetään kävijätutkimuksissa kerättyyn laadulliseen tietoon siitä, keitä kävijät ovat, mistä he tulevat ja mitä he alueella tekevät. Kiinnostaako heitä muuttolintujen tarkkailu vaiko maastopyöräily? Onko heillä koiraa? Saapuvatko he autolla vai julkisilla?

Laadullista kävijätietoa kaivataan päätöksenteon, alueiden suunnittelun ja kohdennetun viestinnän tueksi yhä enemmän, mutta kyselytutkimusten toteuttaminen maastossa ja lomakkeiden käsittely vaativat paljon resursseja. Kauempana sijaitseviin ja vähäisen kävijäpaineen kohteisiin on tehokkaampaa luoda QR-koodi johdattamaan kyselyyn kuin lähettää haastattelija päivystämään. Myös uusia teknologisia mahdollisuuksia häämöttää horisontissa. Kävijämme nimittäin tuottavat ja jakavat itseään ja retkiään koskevaa laadullista tietoa, kuten somepäivityksiä ja urheilusovelluksilla tallennettuja reittejä, reaaliaikaisesti ja jatkuvalla tahdilla.

Helsingin yliopiston Digital Geography Labissa tutkitaan parhaillaan digitaalisiksi jalanjäljiksi kutsuttujen tietojen hyödyntämistä luonnon virkistyskäytön ymmärtämiseen. Eri tietomuotoja, kuten somepäivityksiä, reittimittauksia ja matkapuhelinoperaattoridataa yhdistelemällä on mahdollista laatia entistä kattavampi kuva seurattavan alueen kävijöistä. Tietoa on paljon, joten tekoäly on sen lajittelussa avainasemassa. Tutkimuksessa somepäivityksiä lajitellaan esimerkiksi kuva-aiheiden perusteella sen tunnistamiseksi, mitkä aktiviteetit kullakin alueella kävijöitä erityisesti kiinnostavat.

Tulevaisuus näyttää, voidaanko digitaalisia jalanjälkiä käytännössä hyödyntää kävijäseurannassa. Saatavilla olisi valtavasti tietoa luonnon virkistyskäytön kehittämisen tueksi, mutta ensiksi on ratkaistava yksityisyys- ja tietoturvakysymykset. Erityisesti operaattoridatan osalta on määriteltävä kansallisesti, kuka tietoa saa käyttää ja mihin tarkoituksiin. Moniin digitaalisiin tietolähteisiin liittyy myös jokin vinouma, joka on syytä tunnistaa: esimerkiksi Instagramia käyttää useammin nuorempi kuin vanhempi sukupolvi ja Stravan kaltaisia reitintallennussovelluksia puolestaan useammin miehet kuin naiset. Eri menetelmiä ja tietolähteitä vertailemalla saadaan luotettavin kuva alueen kävijöistä.

Sekä uusien että perinteisten kävijäseurannan menetelmien yksi suurimmista haasteista on, että vain tehty vierailu jättää jäljen. Sitä emme siis tiedä, kuka virkistysalueille ei saavu ja miksi, ja miten voisimme heidätkin tavoittaa.

Kirjoitus on saanut kimmokkeen Uuvin Ulkoiluverstaasta, joka järjestettiin yhteistyössä Uudenmaan liiton kanssa helmikuussa 2024. Ulkoiluverstaan aiheena oli kävijäseuranta, josta olivat omalta osaltaan kertomassa Helsingin kaupungin edustajat, Helsingin yliopiston Digital Geography Labin Mobicon-hanke sekä Uuvi. Ulkoiluverstaassa kuultiin myös mm. Metsähallituksen pitkästä kokemuksesta kävijäseurannan tiimoilta. Ulkoiluverstas on osa Uuvin koordinoiman Uudenmaan ulkoiluverkoston toimintaa. Jutun on kirjoittanut Kaisa Mikkola, joka toimii Uuvissa erikoissuunnittelijana ja selvittää mm. kävijöiden toiveita virkistysalueisiin liittyen.