Teksti: Anne Rautiainen
Mitä tarkoittaa taukopaikan kokemuksellisuus?
Mitä väliä sillä on?
Miten siihen voidaan vaikuttaa?
Näitä kysymyksiä pohti, ja niihin vastasi toukokuussa Uuvin Ulkoiluverstaassa puhunut dosentti Erja Rappe. Ajatukset ovat tuoreita ja avaavat näkökulmia, joita kannattaa pysähtyä mutustelemaan.
Mietin aluksi ääneen omaa käyttäytymistäni ja kokemuksellisuutta. Itselleni mieleinen taukopaikka on usein jykevä kallio veden äärellä. Joskus laskeudun männyn juurakon kannateltavaksi ja toisinaan hakeudun paikkaan, missä pöytä ja penkit on kiinnitetty betoniin ja polttopuut saa katoksesta. Kokemus vaihtelee kuin yö ja päivä.
Erja Rappe valaisi esityksessään taukopaikan kokemuksellisuutta tutkittuun tietoon nojaten. Paikan merkitykset syntyvät paikassa koettujen tunteiden, kehossa tapahtuvien fysiologisten muutosten, tiedollisten prosessien, tekemisen ja sosiaalisen kanssakäymisen kautta. Paikkakokemus, tässä tapauksessa kokemus taukopaikasta, muovaa ihmisen käsitystä omista arvoista, asenteista, taidoista ja tiedoista.
Olen taukopaikalla usein mielelläni hiljaisuudessa omien ajatusteni, eväiden ja luonnon kanssa. Olen ollut myös taukopaikalla, johon oli sijoitettu ahtaan tuntuiselle alueelle useita tulisijoja. Paikalla oli valtavasti ihmisiä, koiria, haukkua, huutelua ja kaiken yllä äänimaisemana jonkun takataskussa raikuva suora lähetys formulakisoista.
Taukopaikalla totta tosiaan on väliä. Heräsi tunteita. Millaista arvomaailmaa heijastan, jos viihdyn taukopaikan levottomassa sirkuksessa? Miten olen yhdessä ystävieni kanssa siinä paikassa?
Käyttäjäystävällistä kokemuksellisuutta
Vuorovaikutus ympäristön kanssa on kuin peili, jonka kautta muovautuu kokemus omasta identiteetistä ja pystyvyydestä, Rappe muistutti. Kokemus ei synny yksin tyhjiössä. Luonto avaa aistit, rauhoittaa ja laskeuttaa hetkeen. Siksi myös vuorovaikutus ja kokemus itsestä osana ympäristöä voi olla erityisen voimakas ja vaikuttava juuri luontoretkellä.
Hälisevän taukopaikan ihmisjoukossa olimme ystävien kanssa, mutta emme kokeneet kuuluvamme sen enempää formulaporukkaan kuin muihinkaan. Olimme hiljaa, sillä paikan kaikkinainen levottomuus tarttui, hämmensi ja suututti. Lämmitimme eväät ja hipsimme pois. Odotettu tauko ei vahvistanut luontokokemusta, vaan huuhtoi pois seesteisen, keskittyneen mielen.
Rappen mukaan aistimukset, joihin liittyy vahva tunnekokemus, jättävät pysyvän muistijäljen. Ehkä muistatkin paikan, jossa oli tavattoman hyvä olla? Ja paikan, joka jostain syystä herätti epämiellyttäviä tunteita, turvattomuutta, rauhattomuutta tai jossa koit itsesi osaamattomaksi? Niin voi käydä myös taukopaikalla. Jatkuvuus ja tuttuus vahvistavat turvallisuuden tunnetta.
Taukopaikoissa siis jaetaan kokemuksellisuutta. Millaista kokemuksellisuutta taukopaikkojen omistaja tai ylläpitäjä, suunnittelija ja rakentaja haluavat tarjota paikan käyttäjille? Mitä paikan tulisi mahdollistaa ja miten?
Rappe kertoi, millaisia asioita taukopaikalla halutaan tehdä ja kokea. Siellä levätään fyysisestä rasituksesta, poistetaan nälän ja janon tunnetta ja tietysti herkutellaankin! Usein taukopaikalla koetaan yhteenkuuluvuutta oman porukan kanssa ja yhteenkuuluvuutta luonnon kanssa. Siellä nautitaan estetiikasta, luonnon kauneudesta, käytetään taitoja, opitaan uutta ja koetaan ehkä jännitystäkin.
Vierekkäin vai vastakkain?
Meillä on kulttuurinen käsitys siitä, mikä taukopaikka on, miltä se näyttää ja mitä siellä on. Kun taukopaikalla kaikki on kiinni alustassaan, puut pilkottuna ja ympäristö kestävöity soralla, on samalla tullut käsikirjoitettua hyvin pitkälle se, miten ulkoilijat paikalla toimivat, missä he istuvat suhteessa toisiinsa, mitä he tauollaan katselevat ja miten muuten toimivat.
Joillain retkillä elää vahva yhdessä tekeminen. Joskus keskeistä on olla löyhästi yhdessä tai hyvinkin yksin, mutta yhdessä. Mutta miten erilaiset taukopaikat palvelevat ulkoilijoiden itseohjautuvuutta, sosiaalisia tarpeita sijoittua tilaan, luovuutta ja pystyvyyden kokemusta?
Rappe näytti kuvia omasta kotialbumistaan, missä monella retkellä osallistujat sijoittuivat evästellessään luontaisesti riviin, kasvot kohti avaraa maisemaa. Kuvista välittyi yhteys luontoon ja sen tuoma rauha tauollakin. Pöytä ja penkki on usein hyvä asia, mutta mitä kokemusta niiden avulla vahvistetaan ja mitä menetetään? Olisiko niin, että ainakin jotkut nauttisivat taukopaikalla enemmän istuessaan neliskanttisen pöydän sijaan vaikkapa rivissä, kasvot kohti luontoa?
On selvää, että taukopaikan omaleimaisuus vahvistaa paikan identiteettiä. Jotain menetetään, jos kaikki taukopaikat näyttävät samalta. Yksi tunnettu esimerkki taukopaikasta, joka on tehty kokemuksellisuus edellä, on Tampereen sakraalinakin pidetty Kirkkokiven laavu, josta lisää mm. tässä artikkelissa. Taukopaikka, levähtäminen, janon ja nälän sammuttaminen ja yhteisen hetken jakaminen on täynnä kokemuksellisuutta.
Jutun kirjoittaja Anne Rautiainen on luonnon virkistyskäytön syväosaaja, joka on tehnyt pitkään töitä ulkoilun ja luonnon virkistyskäytön vaikuttamisen ja edunvalvonnan parissa. Hän on opintovapaalla ja paneutuu tällä hetkellä luontopohjaiseen työnohjaukseen sekä ratkaisukeskeiseen valmennukseen. Annelle työssä on tärkeää uuden oppiminen ja yhdessä pohtiminen.
Erja Rappe on maatalous- ja metsätieteiden tohtori ja dosentti. Hän on ikä- ja muistiystävällisten asuinympäristöjen ja viherympäristöjen terveys- ja hyvinvointivaikutuksien asiantuntija. Hän on myös tutkinut ympäristöjen ja niissä tapahtuvan toiminnan sekä liikunnan hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia.
